06 joulukuuta 2012

Urheudesta - För tapperhet

Isoäitini täyttäisi ensi vuonna 100-vuotta. Hän oli rakas, hyvin rakas. Monta joulua hänen poismenonsa jälkeen kyyneleet tulivat silmiin ja pala nousi kurkkuun kuunnellessani hänen mieli joululaulujaan. Ikävä on hellittänyt, mutta eräs päivä menneellä viikolla katselin taivaalle, ja mietin kuinka haluaisinkaan viettää vielä yhden päivän hänen kanssaan. Edelleen näin itsenäisyyspäivän aikaan ja joulun alla muistelen häntä suurella rakkaudella. Olisin niin toivonut, että lapseni olisivat saaneet tavata hänet. Pyöreä, pehmoinen ja lempeä isoäitini <3
 
Isoäitini oli sota-ajan lapsi ja nuori. Hän toimi rintamalla lottana. Viimeisinä vuosina hän kertoi sota-ajasta, ja siitä kuinka hänen rakas sulhasensa oli kaatunut sodassa. Olin jo tuolloin nuorena kiinnostunut tietämään ja kuulemaan lisää, mutta aika loppui kesken. Nyt vanhempi tyttäreni kyselee Suomen itsenäisyyteen liittyvistä asioista, ja voi kuinka haluaisinkaan osata paremmin kertoa hänelle tuon ajan tapahtaumista oman isoäitini näkökulmasta.
 
Isoäitini saamat mitalit ja hänen enkelinsä nostan itsenäisyyspäivänä esille, jotta voisin opettaa lapsilleni edes hitusen ajatusta siitä keiden ansiosta saamme elää itsenäisessä Suomessa. 
 


Katoin päivälliselle hopeat ja parhaat astiat. Mieheni valmisti maukkaan aterian. Jälkiruuaksi nautimme maukasta käpykakkua. Hieman arjen luksusta : )








Hyvää Itsenäisyyspäivää ihan jokaiselle

2 kommenttia:

  1. Korea kattaus ja kivoja talvikuvia tuolla edellisessä jutussa. Itsenäisyyspäivään liittyy todella niin isoja asioita, että niistä on ihan vaikea lapselle kertoa. Television perinteinen Tuntematon Sotilas -elokuva kiinnosti meillä lapsia sen verran liikaa, että käänsimme kanavaa. Miten kertoa pienille sodasta? Lienee viisainta odottaa lisää ikävuosia ennen aiheen tarkempaa käsittelyä :). Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa teidän taloon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä vanhempi tyttö kun on jo kolmasluokkalainen, tulee tietoa jo koulustakin. Siinä pitäisi sitten siellä heränneisiin kysymyksiin osata itse vastata. Toinen on vielä sen verran pieni, että Tuntematonta ei tosiaan annettu katsella :)

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi!