18 maaliskuuta 2012

Påsk - askarteluja.


Aikas mielettömässä säässä saatiin tänään ulkoilla! Aurinko paahtoi niin, että tuntui ihan aurinkolasien kuvien jäävän jo naamatauluun. No jos ei nyt ihan sentään niin ainakin pisamien määrä kasvoissa on lisääntynyt huimasti tämän päivän jälkeen... Olimme hankikantoisella pellolla lasten kanssa laskemassa mäkeä, ja oli ihan huippua. Pitkät ja loivat mäet saivat kunnon vauhdit aikaiseksi!

Eilen tein pienemmän neidin kanssa vähän pääsiäisaskarteluja. Löysin jokin aika sitten Niittylän lapset -blogista ihania kuvia Jeanne d´Arc Livingin pääsiäisaiheisia koristeita. Koristeissa on ihana vanhan ajan kulunut patina ja henki. Kuvista inspiroituneena halusin tehdä jotain vähän samantapaista ja niin kaivoimme pikku neidin kanssa Tiimarista hankitut avattavat pahvimunat esiin ja aloimme väkästää:


Ensin vähän Helmi -kalustemaalia pintaan...
... ja sitten vanhaa narua, ruskean sävyisiä höyheniä, pitsinauhaa, ikivanhasta nuottivihosta revittyjä kaistaleita sekä kahvilla ja teellä vanhennettua pitsireunaista kakkupaperia. Meiltä ei löytynyt kuin kolme sellaista pahvimunaa jotka raaskin antaa maalattavaksi. Muut ovat oman lapsuuten aikaisia, ja ne haluan säilyttää sellaisina kuin ovatkin. Täytyy hakea Tiimarista lisää uustuotantoa näistä munista...


Jo aiemmin tehtiin lasten kanssa cernit massasta munanmuotoisia koristeita ja painettiin niihin erilaisia tekstejä kirjainmuoteilla. Pintaan saatiin hauskaa struktuuria kun kaulittiin taikinan pintaan pitsiliinan kuviointia. Sitten narua ripustukseen ja ei muuta kuin munat ja muut koristeet roikkumaan. Siinä saavat nyt killua pääsiäiseen asti eteisessä tulijoita vastaanottamassa.



Jotta lehtikuusen oksista saatiin paremmin kevään henkeen sopivammat, liimattiin oksiin kuumaliimalla samoja ruskeita höyheniä kuin pahvimuniinkin laitettiin. Näillä voi äiti sitten lähteä naapuritaloihin virpomaan : )



Massakylttejä lyötyy nyt vähän joka puolelta, oikein kun innostuttiin... Osaan ajattelin liimata napakat magneetit taakse. Vessaan tehtiin pyyhekoukkuihin roikkuvat hands -kyltit. Painokirjaimista puuttuu vallan ä-kirjain ja siksi suomalaisittain käsi tai kädet -kyltti ei onnistunut ja yksi munakylteistäkin on pask... hhhmmm... täytyy ehkä lisätä jollain konstilla se pyörylä a:n päälle  : )


Kivat viikon alut kaikille, se on taas maanantai huomenna!
Anna

13 maaliskuuta 2012

Vanhat jutut.

Olen ihan noviisi tässä bloggerin käytössä... Kuten tuossa ensimmäisessä postauksessa kerroin, olen kirjoitellut blogia kotisivujen tekniikan kautta jo vuoden verran, mutta hermostuin sen viime aikaiseen toimimattomuuteen ja käytin sitten yhden työpäivän tämän kanssa temuamiseen : ) Varsin koukuttavaa hommaa!

Mikäli tahdot käydä kurkkaamassa vanhoja postauksiani, ne löytyvät kotisivuiltani. Siellä on tekniikka tosiaan hieman sekaisin tällä hetkellä, ja otsikot ovat eläneet omaa elämäänsä... Plaah, tekniset asiat on sitten niiin kivoja : )


Anna

Kasvihuone


Sain äidiltäni ihanan kasvihuoneen, jossa on hyvä alkaa kasvatella kesän yrttisatoa.Lasten kanssa aloitimme istutuspuuhia jo viikonloppuna, mutta homma rönsyili askarteluhommiin niin pahasti, että siemenet ovat vieläkin pusseissaan... Jospa tässä minikasvihuoneessa siemenet saisivat puhtia kasvuun, ja pääsisivät hyvään alkuun ennen kuin siirretään ulos siihen uuteen, ihanaan ja vasta niiiiin suunnitteluvaiheessa olevaan Isoon kasvihuoneeseen : ) Suurin osa materiaaleista alkaa olla jo hankittuna, nyt vaan lumien pitäisi sulaa, jotta päästäisiin hommiin!
Lisää pontta kasvuun toivon Wanhan meijerin voimasanoista, joita liimasin muutaman kasvihuoneen lasiin...










Naisten päivän kunniaksi sain mieheltäni kuvassa olevan taulun, jonka teksti on mielestäni kuin nakutettu meille naisille : ) Paremmat kuvat taulusta näet SisustusLillyell`n facebook sivulla...

Tykkään kotona tuoda vaaleaan sisustukseen kontrasteja sekä pellavan värillä että mustalla. Vanha sivupöytä on viime kesän kirpputorilöytö Viialan nahkatehtaalta ja mustan puuhepan heitin ostoskoriin Urjalan kirppiksellä. Ihania paikkoja molemmat, suosittelen! Viimeksi viikko sitten Viialan kirpparilla käydessäni yhdessä pöydässä osui silmiin samanmoinen puuheponen, jos jotakin kiinnostaa...





Haaveissa oli talveksi pellavan väriset pitkät sivuverhot, mutta edullisempi, ja nopeampi, ratkaisu oli tuolloin Ikean beiget sivuverhot. Sain verhoihin uutta ilmettä ja kaivattua lisäpituutta ompelemalla kunkin verhon alareunaan leveän raidan samettipintaista verhoilukangasta. Verhoista tuli mielestäni tosi kivat, ja näyttävät!

Keväistä päivänjatkoa kaikille!

Anna








09 maaliskuuta 2012

Blogia uudella otteella.



No niin, täällä sitä nyt ollaan bloggerin puolella blogia jäsentämässä uuteen uskoon. Aiemminhan olen bloggaillut tuolla kotisivujen ohessa, mutta nyt päätin muuttaa osoitetta. Sinnehän tämänkin linkitän kunhan ehdin (ja osaisin...).

Syitä muuttoon on oikeastaan kaksi. Ensinnäkin kotisivujen tekniikka, niin helppokäyttöinen kuin onkin, on viime aikoina tökkinyt tosi pahasti enkä ole voinut blogiani päivittää lainkaan. Tekninen tukikaan ei ole ihan ehtinyt autella, joten päätin ottaa ohjat omiin käsiin ja luoda blogilleni uuden pohjan. Toiseksi blogin sisältö on enemmän ja enemmän suuntautunut oman arkisen elämäni piiriin, ja siksi mielestäni nykyinen otsikko kuvaa paremmin blogini sisältöä.

Väripsykologiasta on ollut aikeita bloggailla jo, mutta hei...se tekniikka joka ei toimi...



Helmikuun Kauniit kodit -lehdessä on sisustuarkkitehti ja erikoismaalari Sonja Ikosen vinkkejä väreistä ja niiden käytöstä sisustuksessa. Itsekin allekirjoitan täysin sen, että väreillä on suuri merkitys fiilikseen ja olotilaan, on kyse sitten kodista tai vaatteista. Tekstistä kotisisustajakin saa oivia vinkkejä kodin värien valintaan, ja siihen millä perustellaa värejä kannattaa valita tai yhdistää. Itsekin olen Sonjan opissa ollut, ja tiedän, että tämä nainen puhuu asiaa! Sonja upeita erikoismaalauksia voi käydä ihastelemassa täällä.

Huomenna lauantaina vietetään Myllysaaren museolla Naistenpäivää klo 12-18! Tervetuloa!!

Anna