07 maaliskuuta 2013

Tiistaisin kokoonnumme neulontakerhoon vuorotellen jonkun kerholaisen luokse. Ikähaarukka kerhossamme vaihtelee 3 viikosta + 60 vuoteen :) Myös yksi karvainen jäsen, herra B, on usein mukana. Harvemmin hänellä on kuitenkaan käsityötä mukanaan, kumma juttu. Myöskään kolmeviikkoinen ei ole vielä osannut päättää mitä alkaa kaikista kivoista vaihtoehdoista neulomaan. Kolmeviikkoisen liityttyä seurueeseen on muidenkin väkästäminen ollut vähän sitä ja tätä kun pientä täytyy niin kovin ihmetellä ja tuoksutella <3
 
Kerho alkaa, kuten kunnon naistenkokoontumiset yleensäkin, kahvittelulla. Koska omaan ruokavaliooni ei tällä hetkellä kuulu mitään herkkuja (kiitos sokerirasituksessa todetun raskausdiabeteksen, *murinaa*...), valmistin kerhoon suolaisen piirakan. Ohje on todella maukas.
 
 
Pohja
100 g leivontamargariinia
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
1/2 tl suolaa
2 rkl vettä
Vaihtoehtoisesti käytä kaupan pakastealtaan valmispohjia.
 
Täyte
n. 400 g saunapalvikinkkua
1/2 purjo
1 punainen paprika
2 valkosipulinkynttä
3 kananmunaa
1 prk créme fraíchea
1 dl maitoa
juustoraastetta (valkkaa maku itse!)
mustapippuria
suolaa
1 dl persiljaa hienonnettuna
 
Levitä pohja piirakkavuokaan, ja laita vuoka vartiksi jääkaappiin. Tämän jälkeen paista pohjaa alatasolla 10 minsaa. Levitä kuutioidut kinkut ja pilkotut kasvikset pohjan päälle. Sekoita munat, ranskankerma ja maito. Lisää juustoraaste ja mausteet. Kaada vuokaan ja paista piirakkaa vielä 30 minuuttia.
Piirakkapalasen päälle reilusti tuoretta rucolaa.




Leipomisiin!

2 kommenttia:

  1. Onpa herkullisen näköinen! Tekisi hyvää minullekin vähän vältellä noita sokerisia herkkuja vaikken enään raskaana olekaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas on hirvittävä sokerivajaus :D Mutta toisaalta yllättävän hyvin sitä kroppa tottuu ja kantti kestää herkuista pidättäytymistä kun on vauvalin hyvinvointi kyseessä.

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi!