11 marraskuuta 2013

Isänpäivä ja dagen efter

Lapset valmistivat iskälle ihanan aamupalan eilen ja kiipesivät yläkertaan lahjojen kanssa unista isiä herättelemään. Pienin taisi olla kaikista eniten innoissaan, hassua niin pieneltä :)
 
Iltapäiväksi oli kutsuttu miehen vanhemmat sekä minun isäni syömään. Aluksi tarjoiltiin kylmää avokadokeittoa ja pääruuaksi salaatein ja kasviksin höystettyä pippuripihviä sekä röstiperunoita. Jälkkäriksi tehtiin Koko Suomi leipoo -ohjelman Andersin reseptin mukaan kääretorttua. Taikina vaikutti kovin pieneltä, joten hätäpäissäni menin paistamaan sen hieman pienemmällä pellillä, ja no, pikkuisen liian paksuhan siitä tuli. Paksuus tietenkin hankaloitti kauniin rullan aikaansaamista, joten päädyin tekemään kaikille omat antipalansa koristeiden kera suoraan kahvitasseille. Tuli aika buenoita ;) noin niin kun mun tekemiks...
 
 
 

 

Näin dagenefterinä astiat ja hopeat on pesty, ja odottavat kaappiin laittoa. Kynttilät on poltettu, mutta onneksi ruusut ovat vielä hengissä. Yllättävän hyvät ovatkin tällä kertaa olleet markettiruusuiksi! Juuri vedin päiväkahvin kera viimeisen palan jäljelle jäänyttä kääretorttua, ettei vaan pääsisi jääkaapissa menemään huonoksi :)


 


Jaahas, sitten puuhaamaan askartelujuttua keskimmäisen kanssa. Siitä täällä sitten jossain vaiheessa :)

Onnellista maanantaita <3
 
Anna

4 kommenttia:

  1. Kaunis kattaus teillä ollut isänpäivänä!
    Monesti meillä nuo markettiruusut kestää kauemmin kuin kukkakaupasta hankitut..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Nyt on kuule tänään marketit nuupahtuneet, koitan vielä elvyttää leikkaamalla uuden imupinnan ja laitan tuoretta lämmintä vettä.. Markettiversiot on vaan niin kätsä napata siitä kassan vierestä mukaan ostoskoriin. Täytyisin kannattaa kukkaputiikkeja enemmän!

      Poista
  2. Moi. Blogissani on sinulle haaste, mikäli ennätät tarttumaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips, kiitos ja apua :D Muistin juuri, että mullahan on muutama vanhakin vielä vastaamatta!!! Mistähän niitä edes enään löydän! Anteeksi vaan, keltä ne sitten sainkaan. On kyllä noloa, nyt parannan tapani, ja käyn hetikohtaillalla tsekkaamassa sun haasteen!

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi!