07 joulukuuta 2013

Synttäriviikonloppu

 
Keskimmäinen täyttää reippaat 7 vuotta huomenna sunnuntaina, ja sitä on syytä juhlistaa :) Tänään oli vuorossa "mummopirskeet" eli isovanhemmat ja tädit, sedät ja serkut. Huomenna saadaan taloon seitsemän ihanaa neiti-ihmistä kaverisynttäreille :)
 
Tarjoilimme tänään  aluksi miehen valmistamaa riivittyä possua, josta tehtiin leipiä lisukkeena perinteinen coleslaw sekä vihreäsalaatti. Oli kyllä todella makoisaa. Riivityssä possussa tärkein on muistaa kypsyttää lihaa riittävän kauan. Meillä possu taisi viihtyä uunissa kuutisen tuntia.
 
Jälkkäriksi tein Kinuskikissan ohjeiden mukaan suklaatäytekakun manteli-nougat-täytteellä sekä Kuningatar-kakun meidän prinsessalle :) Kinuskikissan ohjeet eivät pettäneet tälläkään kertaa eli suosittelen! Varsinkin Kuningatar-kakku oli ihanan raikas.
 
Pöydän koristeet olivat talvisia. Tässä muutama tunnelmapalanen.
 





Lauantain toivotukset kaikille!
 
Anna

03 joulukuuta 2013

Joulun koristeita

 
 
Kaivoin viime viikolla jouluisia koristeita vitriinistä ja kaapeista esille, ja tein pari asetelmaa. Kauniita kuusenkoristeita halusin esille jo nyt, koska joulunpyhät menevät niin nopsasti ohi, ja kaunistuksista on kiva saada nauttia pidempään. Varsinkin nyt kun olen kotona, niin nurkkien tuijottelu aiheuttaa aina aika ajoin pientä rymsteerausta... :) Tai oikeastaan ehkä vähän useamminkin kuin aika ajoin, heh.
 
 
Nämä lasikoristeet ostin viime vuonna Tallinnasta joulutorilta. Varjelen niitä pikku kätösiltä, jotka niin mielellään koristeita ihan vähän vaan katsoisivat :) Kuusen koristelukin saa äidillä välillä sydämen tykytyksiä aikaan...
 




Nina kutsui minut viime viikolla järjestettyyn Kaunis pieni joulu -kirjan julkkareihin. Anne kirjoittelikin tilaisuudesta blogissaan. Ostin julkkareista kirjan itselleni, ja se ilta menikin sitten kauniiden kuvien ja ihanien runojen parissa. :) Kiitos järjestäjille kauniista tilaisuudesta, ja onnittelut vielä kirjoittajille ihanasta kirjasta!
 
Kirjan askarteluista ainakin jouluseimen haluan ennen joulua vielä ehtiä toteuttaa, mutta vanerista se ei kyllä tämän naisen käsissä taivu! Ajattelin käyttää siihen toisenlaista matskua, mutta katsotaan miten onnistuu... Taitaa taas suunnitelmat olla suuret ja toteutus jotain muuta.
 



Ja Sanna, en ole unohtanut haastettasi, vaikka siltä saattaa vaikuttaa ;)
 
Valoisaa tätä viikkoa!
 
Anna