21 tammikuuta 2014

Esikoinen

 
Vanhin tyttäreni, esikoiseni.
Jo niin iso tyttö, mutta vielä niin pieni kuitenkin. Ensimmäinen kymmen vuotta elämää eletty.
Tuntuu niin pitkältä ajalta, mutta kuinka se kuitenkin on vielä vasta alku pitkälle elämän taipaleelle.
 
 

 
Esikoiseni on herkkä ja empaattinen balettitanssija. Hän osaa käsittämättömällä tavalla miettiä elämän suuria kysymyksiä ja huolehtia toisista. Syvällisiin pohdintoihin on välillä vaikea antaa vastausta, ja parempi onkin miettiä asioita yhdessä. Hänellä on kyky asettua toisen asemaan, ja välillä hän kantaa huolta itselleen liian suurista asioita, ottaa liian suurta taakkaa kannettavakseen.


 
Ikäisekseen esikoiseni on joutunut käymään elämänsä aikana läpi suuria suuria asioita, sellaisia, joista itse en lapsena edes tiennyt. Perheemme sisällä ja läheisimpien kesken olemme käyneet läpi elämän suuria iloja ja onnea sekä suurinta mahdollista surua, tuskaa ja menettämisen pelkoa mitä kukaan voi ikinä kokea.
 
Esikoiseni oli reilu kolme vuotias kun äitini sairastui syöpään. Tuolloin lapselle oli vaikea selittää miksi äiti on niin kovin surullinen ja kuinka mummo on nyt kipeä. Piirrostensa kautta tyttäreni kertoi omaa huoltaan. Mummosta piirretyssä kuvassa näkyi musta suuri möykky mahassa. Sitten mummo parantui <3
 
 
Keskimmäiseni sairastui samaan sairauteen puoli vuotta mummon perään. Menettämisen pelko oli valtava sekä meillä vanhemmilla että isosiskolla. Pieni neljä vuotias työsti suruaan omalla tavallaan.
Pikkusisko selvisi ja parantui <3
 
 
Aina elämää ja tapahtuneiden asioiden tarkoitusta ei voi ymmärtää.
Pienen ja hentoisen enkeliserkun haudalla käymme välillä sytyttämässä kynttilän, ja esikoiseni vie löytämiään sydämenmuotoisia kiviä haudan reunalle.
 
Olemme jutelleet yhdessä paikasta missä pieni serkkutyttö on. Siellä on kaunista, valkoista ja pehmoista. Siellä on turvallista. Siellä on hyvä olla.
 
 
Onnea olemme saaneet elää sekä parantumisten että näiden meidän pienten ihanuuksien myötä.
Oma pikku pikkusisko sekä pieni ihana serkkutyttö, pienen enkelin sisko.
 
Elämä on suurta, välillä liiankin suurta pienen ihmisen kohdata.
Mutta se on elämää kaikessa kirjossaan.
 
Äidin rakas pieni esikoinen <3
 
 


8 kommenttia:

  1. Olet käynyt todellisuudessa läpi niitä asioita, joita itse uskallan pelätä vasta illalla sängyssä yksikseni. Jo se pelkkä pelkokin välillä tuntuu liian raskaalta kestää, eli yritän tässä sanoa, että en voi kuvitella miten sen todellisuuden kestää. Sinä olet kestänyt ilmeisesti hyvin ja vahvistunut siinä sen myötä:) Kaikkea hyvää viikkoosi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on käsittämätöntä mistä niitä voimia ja jaksamista saa silloin kun lapsensa rinnalla taistelee tuntematonta vastaan. Mutta täytyy sanoa, että kyllä kaikki tuo kertomani on kasvattanut meitä koko perhettä ihmisinä arvostamaan elämän pieniä ja arkipäiväisiäkin asioita ihan eri tavalla. Itsekin välillä pelkään ja mietin, että kuka seuraavaksi, mutta tärkeintä on elää täysillä olla pelkäämättä etukäteen <3 Kiitos Sanna kommentista, ja kaunista viikkoa sinullekin <3

      Poista
  2. Aivan ihana kirjoitus, vaikka rankoista kokemuksista kerrotkin. Toisaalta on rikkaus, että on jo pienestä pitäen saanut turvallisessa ympäristössä kokea erilaisia tunteita. Uskon, että sen kautta on myöhemmin elämässä helpompi ottaa vastaan ja käsitellä vaikeita asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iilis kommentistasi <3 Kova on elämän koulu välillä, mutta yhdessä kaikesta selvitään <3

      Poista
  3. Kaunis ja koskettava postaus isoista asioista pienen silmin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Täytyisi vielä useammin osata asettua näiden pienten asemaan ja katsoa maailmaa heidän vinkkelistään.

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi!