27 lokakuuta 2014

DIY ruusukimppu

 
Pienen neidin kanssa kieputettiin vaahteranlehdistä ruusukimppu, vedettiin saappaat jalkaan ja lähdettiin mummolaan onnittelureissulle pellon poikki tarpoen.
 
 
 
 
Syksyn värjäämistä vaahteranlehdistä saa helposti taiteiltua ikikimpun, tai no ainakin tämän syksyn ajan kimpun, ja värimaailma on juuri sitä aitoa syksyä.
 
Lehti taitetaan leveyssuunnassa kahtia ja aletaan rullata suppuun. Seuraava lehti rullataan ensimmäisen ympärille samalla tavalla taitettuna. Samalla tavalla jatketaan kunnes ruusu on riittävän pullea. Yhtä ruusua varten voit siis käyttää haluamasi määrän lehtiä. Itse taisin tehdä ruusut kolmen lehden paksuisiksi. 
 
Kun lehtiä on omaan silmään hyvä määrä nippu kiinnitetään esimerkiksi rautalangalla, jotta kieputukset eivät aukea. Lopuksi ruusuista kootaan kimppu, joka sidotaan jälleen rautalangalla tai kukkateipillä tms. Itse käytin käden ulottuvilla olevaa mustaa sähköteippiä, jonka peitin kauniillla juuttinarulla. Kimpun alle lisäsin vielä lehtiä ikään kuin kaulukseksi.
 
 
Kimppuunhan voi lisätä kaikenlaista kaunista ja syksyistä, kuten esim pihlajanmarjoja, mustikan- tai puolukanvarpuja, erilaista heinää, kuivatettua vehnää tai pellavakin näyttäisi kauniilta. Itse lisäsin kimppuun muutaman callunan oksan.
 
Alkusyksystä kimpusta saa heleämmän värisen kun lehdet hehkuvat kauniin keltaisina. Tämä on enemmän jo ruskan värinen, ja nyt oikeastaan eletäänkin viimeisiä hetkiä vastaavanlaisen kimpun kieputteluun.



 
Maanantaita kaikille!
 
Anna

4 kommenttia:

  1. Aivan IHANA! Onneksi me ei olla haravoitu pois kaikkia vaahteranlehtiä vielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitti :) Nyt sitten vaan kieputtelemaan ruusupuskaa :)

      Poista
  2. Kauniin kimpun olette taiteillut, ihanat sävyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itsekin kovasti syksyn väreistä :) Kiitos kommentistasi!

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi!