25 tammikuuta 2014

Tauluja tarroista - diy

 
Taidetta, tällä kertaa diy-meinigillä.
Halusin tehdä vanhan lipaston päälle taulukollaasin, koska näin vastaavan kuvan netin syövereissä, ja ihastuin vanhan lipaston ja modernien kehysten väliseen kontrastiin.
Ideana oli tehdä tauluihin itse tulostamalla mustavalkoisia kuvia sekä tekstejä. Tekstit jo kirjoittelinkin, mutta sitten kun kehyksiä alettiin kiinnittää seinään, keksinkin jo taas toisen idean.
 
Olin aiemmin ostanut Ikeasta mustavalkoisia vintage-tarroja sen enempää suunnittelematta mihin niitä käyttäisin. Mutta kun näyttivät kivoilta.
 
Diy-taulut siis syntyivät kehyksistä, paspiksista, valkoisesta kartongista sekä tarroista.
 
Tykkään ilmeestä hirveästi, jotenkin sellainen grafiikkamainen. Pidän grafiikasta nimittäin kovasti.
 
Eikä kerrota kellekään, että taulut ovat clasu - ikealaista taidetta ;)
 
 






Pakkanenkin on kivasti vähän laskenut, joten tänään lähdetään luistelemaan! Jospa itsekin laittaisi luikkarit jalkaan :)
 
Iltapäivällä on ohjelmassa kakun leivontaa. Huomenna kahvitellaan sukulaisten ja ystävien voimin, minä täytän tänään nimittäin vuosia, ja mies ensi viikolla!
 
Rentoa lauantaita kaikille!
 
Anna

22 tammikuuta 2014

Talven koristeita

 
Ennen joulua tein keskimmäisen neidin kanssa koristeita kuuseen sekä muistamispaketteihin. Koristeet tehtiin askartelumassasta piparkakkumuoteilla painaen. Kuivuneisiin koristeisiin lisättiin hilettä, timanttitarroja sekä kauniit kullanhohtoiset nauhat.
 
Yhtenä päivänä samoilin rannassa, ja toin sieltä sisälle kauniin oksankäppyrän. Oksa laitettiin vanhan kaapin päälle, ja koristeet oksaan riippumaan. Vielä ne talvikoristeina menevät vaikka jouluksi tehtiinkin.
 
 


 

 
Täällä meinaa pienelle touhuliisalle tulla nuha. Toivottavasti säästyisimme taudilta, maanantaina on nimittäin tulossa iso kasa vauvakavereita kylään, jei!
 
 
Touhukasta keskiviikkoa!
 
Anna
 


Ruokailutilan uudet valaisimet

 
Kesällä hankittu uusi ruokapöytä ja ruokailuerkkerissä tehdyt pienet muutokset kiintokalusteissa aiheuttivat sen, että vanha kattovalaisin ei enää passannut. Se nökötti katossa kiinteässä sähköpisteessään eikä missään suhteessa asettunut keskelle pöytää. Toisaalta olin harmissani, mutta koska olen pikainen käänteissäni, toisaalta iloinen saadessani hyvän syyn vaihtaa valaisin :)
 
Haaveissa oli alun perin TineK:n iiihanat ja kauniit varjostimet, mutta koska todellakin olen nopea käänteissäni, en halunnut (lue: ei niin mitään mahiksia) satsata rahallisesti kalliiseen valaisimeen. Lookalikea en myöskään halunnut alkaa ommella.  
 
 
Joulu pukkasi päälle ja jokin ratkaisu piti keksiä. Niinpä nappasin ruotsalaisesta mukaan kaksi harmaata varjostinta sekä sähköpiuhat. Rautakaupasta hain mustan spraymaalin. Lopputulos on kuvissa. Hintaa ei tullut paljonkaan, ainakaan jos tinekoohon vertaa. Mennään näillä, nämä on mun mielestä aika kivat :)

 

Aamuaurinko oli vielä hieman unessa aamulla kun nämä kuvat nappasin, ja se kyllä näkyy, voi tsiisus sentään! Tämä "kuvaaja" voisi joko opetella käyttämään jalustaa tai olla käyttämättä kameraa lainkaan!
 
 
Kiitos ihanista kommenteista edelliseen postaukseen <3
 
Kivaa tätä päivää!
 
Anna

21 tammikuuta 2014

Esikoinen

 
Vanhin tyttäreni, esikoiseni.
Jo niin iso tyttö, mutta vielä niin pieni kuitenkin. Ensimmäinen kymmen vuotta elämää eletty.
Tuntuu niin pitkältä ajalta, mutta kuinka se kuitenkin on vielä vasta alku pitkälle elämän taipaleelle.
 
 

 
Esikoiseni on herkkä ja empaattinen balettitanssija. Hän osaa käsittämättömällä tavalla miettiä elämän suuria kysymyksiä ja huolehtia toisista. Syvällisiin pohdintoihin on välillä vaikea antaa vastausta, ja parempi onkin miettiä asioita yhdessä. Hänellä on kyky asettua toisen asemaan, ja välillä hän kantaa huolta itselleen liian suurista asioita, ottaa liian suurta taakkaa kannettavakseen.


 
Ikäisekseen esikoiseni on joutunut käymään elämänsä aikana läpi suuria suuria asioita, sellaisia, joista itse en lapsena edes tiennyt. Perheemme sisällä ja läheisimpien kesken olemme käyneet läpi elämän suuria iloja ja onnea sekä suurinta mahdollista surua, tuskaa ja menettämisen pelkoa mitä kukaan voi ikinä kokea.
 
Esikoiseni oli reilu kolme vuotias kun äitini sairastui syöpään. Tuolloin lapselle oli vaikea selittää miksi äiti on niin kovin surullinen ja kuinka mummo on nyt kipeä. Piirrostensa kautta tyttäreni kertoi omaa huoltaan. Mummosta piirretyssä kuvassa näkyi musta suuri möykky mahassa. Sitten mummo parantui <3
 
 
Keskimmäiseni sairastui samaan sairauteen puoli vuotta mummon perään. Menettämisen pelko oli valtava sekä meillä vanhemmilla että isosiskolla. Pieni neljä vuotias työsti suruaan omalla tavallaan.
Pikkusisko selvisi ja parantui <3
 
 
Aina elämää ja tapahtuneiden asioiden tarkoitusta ei voi ymmärtää.
Pienen ja hentoisen enkeliserkun haudalla käymme välillä sytyttämässä kynttilän, ja esikoiseni vie löytämiään sydämenmuotoisia kiviä haudan reunalle.
 
Olemme jutelleet yhdessä paikasta missä pieni serkkutyttö on. Siellä on kaunista, valkoista ja pehmoista. Siellä on turvallista. Siellä on hyvä olla.
 
 
Onnea olemme saaneet elää sekä parantumisten että näiden meidän pienten ihanuuksien myötä.
Oma pikku pikkusisko sekä pieni ihana serkkutyttö, pienen enkelin sisko.
 
Elämä on suurta, välillä liiankin suurta pienen ihmisen kohdata.
Mutta se on elämää kaikessa kirjossaan.
 
Äidin rakas pieni esikoinen <3
 
 


20 tammikuuta 2014

Valokuvia - muistoja elämästä

 
Lapsuuden kodissani oli seinillä paljon tauluja, kaunista taidetta. Se toi kodikkuutta, lämpöä ja uniikkiutta sisustukseen. Meidänkin kotiimme olemme sekä saaneet että hankkineet joitakin tauluja,
sellaisia, joissa on se jokin mikä tuntuu hyvälle. Tiedättehän, jokin kuvassa puhuttelee. Taide on kuitenkin varsin arvokasta, ja se kerääntyy vuosien aikana.
 

Valokuvat, muistot elämän varrelta, ovat myös lämpöä ja kodikkuutta tuovia elementtejä. Jo vanhassa talossamme keräsin porraskäytävän seinälle kuvia rakkaista. Uudessa talossa olen kerännyt kuvia sekä makuuhuoneen seinälle että porraskäytävään. No, makkari on kokenut jo viime syksynä muutoksen tuulia ;) joten siellä ei kuvia enää ole.  Korkea eteistila sen sijaan saa omaleimaisen tunnelmansa juuri tämän perheen muistoista ja eletystä elämästä. Joka kerta portaita ylös kulkiessa kuvat saavat hymyn huulilleni.
 
 
 
Muistojen seinä kasvaa sitä mukaa kun elämänpolkua eteenpäin kuljetaan <3
 
Aurinkoista ja rapsakkaa maanantaita lukijani ja ohikulkijat! Olen teistä kaikista niin iloinen!
 
Anna

17 tammikuuta 2014

Moljensta!

 
 
Äiti on ollut aika laiska laittamaan tänne blogiin kuvia viime aikoina, joten mä päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni, ja laittaa itsestäni pari kuvaa viime ajoilta! Dublo-leikit keskisiskon kanssa on olleet aika vinkeitä, ja legoja oonkin aika ahkeraan imeskelly.
 
Mulla on ikää ihan kohta 8 kk ja oon  jo aika taitava tyttö! No okei, pakilla vielä mennään, mutta hei, mennään kumminkin. Saan itseni väännettyä istumaan, mutta se on niin kovaa reeniä jo, että en jaksa sitä kauhean usein tehdä. Oon nimittäin saanut kesää ajatellen aikas hyvin kasvatettua masu- ja jalkamakkaroita, jei!
 
Istuminen lattialla on jo ihan rutiinia, vaikka äiti vieläkin laittaa mulle melkein aina tyynyn selän taakse. Oon yrittäny kyl sanoo, et hei mutsi, ei tarttis. Noo, antaa sen ottaa varman päälle :)
 
Konttausasento mulla on ollu jo jonkin aikaa hallussa, mutta vitsit kun kaipaisin vähän neuvoa siinä miten mä saan ykkösvaiheen silmään! Iskä on siinä mua kyl jeesiny, mut sit se aina sanoo, et kyl se siitä, ei sulla mikään kiire ole. What! Miten niin ei oo??! Mähän pakitan koko ajan kauemmas leluista... Mutta onneksi aina vastaan tulee jotain mielenkiintoista, niinku lampunjohtoja jne. Miksköhän äiti muuten aina saa hepulit kun meinaan sellasesta johdosta vetää, kumma juttu?
 
No mutta pidemmittä puheitta, täs mä oon :) Aikas söpö vai mitä, hih ;)
 
 



 
Joulupukki toi muuten mulle tollaset hienot marakassit! Niillä on aika magee soitella, ja niillä me soitellaan aika usein muskarissakin. Tänään taas oltiin äidin kanssa, ja laulettiin ja tanssittiin sellasia jotain perinnelauluja... hadlididli-jotain se meni. Kielihän siinä menee solmuun.
 
Ei muuta kun moljestetaan kun nähdään!
 
Lille

16 tammikuuta 2014

Herätys!

Tänään päätin puhaltaa kameran päältä suuren kerroksen pölyä ja ottaa sen kaverikseni ulkoilemaan. Siis vaunujen ja koiran lisäksi. Kuvat päädyin loppujen lopuksi ottamaan kotipihasta, sillä perhekoiralla oli myös kevättä rinnassa jo selvästi lämmittävän auringon alla, ja sen säntäily oli sen mukaista. Päätin säästää itseni kameravaurioilta ja pidin sen visusti piilossa. Säntäilty ei kuitenkaan säästänyt hermojani...
 
 
Joulukuu mennä sujahti, ja kaikille joulukalenteria pitäneille suuri hatunnosto! Mistä te revitte ajan blogin päivittäiseen päivittämiseen?! :) No, mulla siihen ei olisi ollut mahiksia, kuten varmasti huomasittekin. Oli ostosreissuja, siivouksia, joululeivontaa ja jouluruokien laittoa, siinä sivussa sitä sun tätä joulukinkeriä ja jonkun verran piti lapsiakin hoidella :)
 
 
Pyhien jälkeen olen käyttänyt kaiken itselleni liikenevän lepoajan todellakin lepäämiseen ja rauhassa olemiseen. Aina ei tarvitse olla tekemässä ja hössöttämässä :) Hyvä kirja tai lehti ja kahvikuppi kavereina ihanan lämmin peitto ja pehmeä sohva. Siinä resepti tämän kotiäidin omiin hetkiin.



Vihdoin saapuneen valkeuden ja pakkasten myötä olen alkanut heräillä, ja alan nyt herättelemään tätä blogimaailmaakin jälleen :)


Lisääntynyt valo armottomuudellaan paljastaa likaiset ikkunat ja pölyiset pöytien pinnat, mutta on ah niin odotettu ja kaivattu. Ennen pakkasten alkamista olin jo päättänyt alkaa kaivaa kasvimaata kevättä varten, mutta en ehtinytkään lapion varteen. 




Tekstissä ei taida olla päätä eikä häntää, joten paras lopettaa :) Nalle Puh -lautapeli ja keskimmäinen neitokainen odottavat tuossa vieressä :)
 
Palailemisiin!
 
Anna